VÄLIKANNUKSEN METSÄSTYSSEURA RY:N 60-VUOTISHISTORIIKKI
SELITYS: Metsästysseura täytti 60 vuotta 2020. Tarkoitus oli järjestää kunnon juhlat ja lupasin kirjoittaa historiikin. Meistä riippumattomista syistä koronavirus, covid-19, aiheutti maapallon laajuisen pandemian ja juhlia ei voitu järjestää. Tautitilanne jatkui 2021 ja myöhästyneitä juhlia ei kannatanut pitää. Kirjoitan tätä toukokuussa 2022 ja koronavirus jyllää edelleen voimakkaana, vaikka sen uutisarvon on syönyt Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa.
Tämän kirjoituksen pohjana on seuran 40-vuotishistoriikki, johon olen päivittänyt henkilövalintoja ja muita merkittäviä asioita.
PERUSTAMINEN
Välikannuslaiseen elämänmuotoon ylimuistoisista ajoista kuulunut metsästys pääsi järjestäytyneen seuratoiminnan huomaan reilut 60 vuotta sitten. Metsästysseuran perustava kokous pidettiin Nuorisoseuran talossa 15.01.1960. Pöytäkirjan mukaan saapuvilla oli runsas joukko kylän maanomistajia. Puhetta johti Uuno Matti Mäki-Petäjä ja pöytäkirjaa piti Osmo Koski-Lammi. Maanmittausinsinööri Koski-Lammi esitti merkittävää osaa seuran käynnistämisessä laatien metsästysvuokrasopimukset ja muut paperityöt. Ajatukset seuran perustamisen tarpeellisuudesta olivat kyllä omasta takaa. Yhtenä tärkeänä syynä oli halu päästä luvallisesti metsästämään hirviä.
ALUE JA JÄSENET
Heti alusta lähtien vuokrasivat Välikannuksen maanomistajien lisäksi Tomujoen kyläläiset Mannilan palstansa seuran käyttöön, niin että yhtenäiseksi ja soveliaaksi metsästysalueeksi tuli reilusti 5000 hehtaaria parasta isänmaata. Metsästysoikeuden turvaamiseksi on solmittu 80 metsästysvuokrasopimusta. Vuosivuokra paria poikkeusta lukuun ottamatta on 0 markkaa, mikä yhteenlaskettunakaan ei muodosta mainittavaa menoerää seuran taloudessa.
Perustamisvuonna liittyi seuraan 47 jäsentä, vuonna 1999 maksaneita oli 72, ja vuonna 2020 jäseniä on 120. Vähimmillään jäseniä on ollut 32. Valtaosa jäsenistä on seuran toiminta-alueen maanomistajia tai heidän perheenjäseniään, mutta yhtälailla jäseniksi on hyväksytty kaikki kylällä asuvat. Seuralla on myös kannattajajäseniä.
Paitsi määrällistä kehitystä, on jäsenistössä tapahtunut myös laadullista parannusta, sillä mukaan on saatu pari naista ja lukuisia nuoria.
Pitempiaikaisen jäsenmaksujen laiminlyönin takia on sääntöjen mukaisesti joitain jäseniä jouduttu erottamaan ja 1 jäsen erotettiin vuonna 2000 hirviporukassa tapahtuneen juopottelun, toisia häiritsevän käytöksen ja uhkailun takia.
TOIMINNAN MUOTOJA
Yksin tai porukalla harjoitetun metsästyksen lisäksi vuosittain on ollut kolme kokousta ja talkoita on pidetty riistanhoidossa, lintujärvien kunnostamisessa, metsästyskämpän, eräpolun ja lahtiliiterin rakentamisessa ja paukuteltu hirvenkävelyssä ja muissa metsästysammunnoissa.
HENKI
Mitäpä olisi maat ja mannut, ihmiset ilman henkeä. Seuran perustajat ja alkuaikojen vetäjät saivat luotua metsästysseuralle omaleimaisen, varsin sopuisan ja riidattoman, suvaitsevaisen yhteishengen, jossa omat ja jopa toistenkin virheet hyväksytään ja vahingoistakin vain viisastutaan. Varmasti harva metsästysseura pystyy toimimaan niin vähillä kielto- ja rajoituspäätöksillä kuin me. Joku voi pitää seuran henkeä sisäänpäin lämpiävänä, mutta savusaunassahan parhaat löylyt irtoaa ja tikua ei ole ollut. Eikä yhteishenki ole repeillyt, vaikka 60 vuoden aikana pidetyissä 180:ssä yleisessä kokouksessa on 13 kertaa jouduttu tekemään päätöksiä äänestämällä. Jäseneksi hyväksymisestä on äänestetty 4 kertaa ja lähes kaikki muut äänestykset liittyvät jotenkin hirvenmetsästykseen. Sopii olettaa, että värikkäitäkin puheenvuoroja on käytetty, sillä vuoden -88 hirvikokouksessa äänestettäessä lihan jatkojalostuksesta, on pöytäkirjaan merkitty: ”Lisäksi ennen äänestystä hyväksyttiin yksimielisesti tärkeä ponsi, että kävi äänestyksessä kuinka päin vain, niin hävinneet tyytyvät tulokseen eivätkä vittuile.”
Yhteishengen ja talkooperinteen riidattomana ylläpitäjänä seura on kylälle korvaamaton.
TOIMIHENKILÖT
Metsästysseuran puheenjohtajina ovat toimineet:
Martti Nisula 1960-1969 (10 vuotta)
Heikki Hillilä 1970-1981 (12 vuotta)
Mauno Mäki-Petäjä 1982-1994 (13 vuotta)
Juha Mottinen 1995-2002 (8 vuotta)
Mauri Suikkola 2003-2012 (10 vuotta)
Ilkka Mäki-Petäjä 2013- 2023 (10 vuotta)
Sihteereinä:
Viljo Petäjä 1960-1969 (10 vuotta)
Mauno Mäki-Petäjä 1970-1974 ( 5 vuotta)
Eero Joki-Tokola 1975-1990 (16 vuotta)
Simo Lyly 1991-1995 (5 vuotta)
Markku Mottinen 1996-2000 (5 vuotta)
Eero Junkala 2001-
Rahastonhoitajina:
Paavo Hollanti 1960-1982 (23 vuotta)
Mauri Suikkola 1983-1994 (12 vuotta)
Mikko Hovila 1995-2001 (7 vuotta)
Eero Junkala 2001-
Kunniajäsen: Paavo Hollanti 2014-2021
Kunniapuheenjohtaja: Mauno Mäki-Petäjä 2016-
Kuten luettelo osoittaa, on toimihenkilöiden vaihtuvuus ollut vähäistä. Kun johonkin tehtävään on valittu, ei siitä ole eroon päässyt kuin omasta pyynnöstä. Kokouksissa useimmin tehty esitys henkilövalintojen kohdalla on ollut: valitaan entiset. Kannatetaan.
LINTUJÄRVET
Metsästysseuran aina harjoittama luonnonsuojelu laajeni isompiin ympyröihin talvella 1987-88, jolloin aloitettiin umpeen kasvaneen Pirttijärven kunnostaminen lintujärveksi. Järvi pengerrettiin ja vedenpintaa nostettiin noin 70 cm, mutta rahka nousi veden mukana. Kaivamalla kanavia on järvelle saatu vesilintujen tarvitsemaa avovettä.
Pirttijärvestä alkanut lintuvesien kunnostus jatkui talvisin pakkastilanteesta riippuen aina vuoteen 1994 saakka. Tänä aikana on kunnostettu Pirttijärven lisäksi Pahikainen ja Vähänveenjärvi.
Järvien ympärille on rakennettu patopengertä 4,3 km ja tehty avovesikanavia 7 km.
Kaivinkonetöistä on vastannut Seppo Tokola ja Pirttijärven vaikeissa olosuhteissa on auttanut Matti Mäki-Petäjä traktorillaan hukkumisen estämisessä.
Töiden johtamisesta ovat vastanneet Alpo Yli-Tokola ja Unto Mäki-Petäjä.
Metsänhakkuu ja muissa raivaustöissä on ollut mukana seuran ensimmäinen naisjäsen Rauha Yli-Tokola ja 40 miestä. Talkootunteja järvillä on kertynyt 2050.
Mainittujen lintujärvien kunnostukseen metsästysseura on käyttänyt rahaa 85.666 mk, pääasiassa konetöihin. Rahoitukseen on saatu riistanhoitoyhdistykseltä avustusta 8.000 mk, järvialueelta hakatun metsän myynnistä 17.906 mk ja lopusta on vastannut lähinnä hirviporukka myymällä saaliseläimiään. Tämähän on ollut vaihtokauppaa, hirvenlihaa on vaihdettu sorsanlihaan. Hyötysuhde on ollut sellainnen, että yhdellä hirvellä on saatu kaksi tavia.
Vuonna 1991 metsästysseura osallistui järvihankkeilla Metsästäjäin Keskusjärjestön riistan elinympäristökilpailuun sijoittuen toiseksi. Palkinnoksi saatiin kunniakirja ja 1.000 mk:n shekki.
Talvella 1998 kaivettiin vielä sorsille uintivettä Härkkilän järveen 2.745 mk:lla.
Kunnostusten jälkeen järville asettui kohtalaisen hyvät vesilintukannat, mutta myöhemmin niille pesimään tulleet joutsenet ovat olleet liian isoja isäntiä metsälammille ja karkottaneet pienemmät sorsalinnut vähiin.
MAJA
Seuran metsästysmajalla on pitkä pääjuuri, sillä jo vuoden 1961 kesäkokous asetti toimikunnan kehittämään metsästysmajan rakentamista tulevaisuudessa.
Vuoden 1968 kesäkokouksessa puolestaan on pöytäkirjaan merkitty: ”Tehtiin sopimus Tauno Hollannin ja Yli-Tokolan kanssa Ylisarassa tekeillä olevasta heidän metsäkämpästään. Metsästysseura valmistaa kämpän saaden siihen jatkuvan käyttöoikeuden luvaten pitää siitä hyvän huolen ja maksaa myös palovakuutusmaksun.”
Varmaan välillä jotain oli päässyt unohtumaankin, koska 22 vuotta myöhemmin samaan keskentekoisen kämpän seinään törmättiin vuosikokouksessa 1990, jolloin päätettiin, että siirretään Ylisaran kämppä Mannilaan ja kunnostetaan seuran käyttöön. Hankkeen nokkamieheksi valittiin Paavo Hollanti.
Alunperin hirret kämppään oli luovuttanut Veikko Yli-Tokola puretusta vanhasta tuvasta ja nyt saatiin täydennystä lahonneiden tilalle Mikko Hovilalta.Rakennuspaikka saatiin Mannilasta Paavo Hollannin, Pauli ja Eero Joki-Tokolan, Paavo Mottisen ja Mauno Ilolan yhteisalueelta.
Maja pystytettiin talkoilla kesällä 1990. Nokkamies huolehti, ettei kämppä jäänyt toista kertaa keskentekoiseksi. Hirsityön taitajana mainitaan Ilkka Mäki-Petäjä, muurarina Matti Mäki-Petäjä ja sisustuksen sommittelivat Alpo Yli-Tokola ja Unto Mäki-Petäjä.
Majan huomattavin käyttö on ollut hirvenmetsästyksen taukotupana ja kesäkokousten pitopaikkana.
Jonkin verran on ilkivaltaakin majalla tehty, mutta sen vastapainona on evankeliumiyhdistys järjestänyt vuosittain kevätseurat majalla. Ja missäpä Jumala lähempänä olisi kuin luonnon helmassa.
Majan tontti on ostettu seuran omaksi ja muodostaa tilan Metsästysmaja R.no 208-440-1-11.
SEURA JA LAKI
Kylän tarinoissa elävät soidinmetsästykset ja hirvien salakaadot kuuluvat kansanperinteeseen, mutta eivät historiikkiin. Tässä osassa tiedot perustuvat seuran arkistoon ja julkisiin asiakirjoihin.
Syksyllä 1975 oli epäilyksiä, että seuran alueella Marjakorvessa olisi tapahtunut luvaton hirvenkaato. Hirvi oli kadonnut niin perusteellisesti, ettei siitä jäänyt kuin huhuja maan pinnalle. Seuraavan syksyn johtokunnan kokouksen pöytäkirjassa todetaan: ”Johtokunnan enemmistö oli sitä mieltä seuran alueella viime syksynä tapahtuneen hirven salakaadon tutkimuksista, että koska riistapoliisi ei ole vuoden aikana saanut asiaa selvitetyksi, ei seuran johtokunta katsonut aiheelliseksi vaatia sen enempiä lisätutkimuksia lähinnä katsoen niiden mahdollisesti aiheuttavan lisää epäsopua ja riitaa kylällä sekä tapauksen selviämismahdollisuudet pieniksi.”
Syksyllä 1996 tehtiin seuran hirviporukasta ilmiantoja nimismiehelle, joka käynnistikin laajat tutkimukset ovatko hirviseurueen jäsenet mahdollisesti syyllistyneet rikoksiin metsästyksen yhteydessä. Juttuun kasvoi myös erilaisia rönsyjä ja siitä tehtiin kanteluita. Kaikki selvitettiin niin perusteellisesti kuin se tasavallassa on mahdollista aina eduskunnan oikeusasiamiestä ja keskusrikospoliisia myöten. Lopputulos oli, että kukaan hirviporukan jäsenistä ei ollut syyllistynyt metsästysrikkomuksiin eikä yhtään metsästysrikkomusta ollut tapahtunut.
Myöhempinä vuosina seura ei ole joutunut törmäyskurssille lain laatijoiden ja valvojien kanssa. Metsässä tapahtuneita pikkujuttuja ei ole kylille kuljetettu.
PIRTTIJÄRVEN ERÄPOLKU
Koululta lähteneestä aloitteesta eräpolun rakentamiseksi keskusteltiin ensimmäisen kerran kesäkokouksessa 1989, mutta tositoimiin tartuttiin talvella 1992. Riistapäällikkö Jukka Bisin luvattua tukea hanketta aloitettiin laavun rakentaminen Pirttijärven taukopaikalle. Samana keväänä pystytettiin näyttelylato ja vessa. Kesähelteillä rakensivat Rauha ja Alpo Yli-Tokola 19 ojan yli sillat. Kevään 1993 suurimpana rakennuskohteena oli lintutorni. Seuraavan talven aikana tehtiin rastitaulujen katetut kehykset ja riistanhoitoa esitteleviä rakennelmia polun varteen.
Rakentamisen suunnittelusta ja toteutuksesta ovat vastanneet Ilkka Mäki-Petäjä, Alpo Yli-Tokola ja Unto Mäki-Petäjä. Käsityön jäljissä näkyy korkea kirvesmiestaito.
Lähtöpaikan opastaulun valmisti Pekka Honkala.
Rakentamisen rinnalla eteni myöskin esiteltävien kohteiden, rastitaulujen ja muun kokonaisuuden suunnittelu ja valmistelu. Alussa saatiin apua riistanhoidonneuvoja Juha Heikkilältä ja myöhemmin suunnittelusta ja tekstien viimeistelystä on vastannut Mauno Mäki-Petäjä. Hän on myös hankkinut rakentamisen vaatiman rahoituksen.
Eräpolun rakentamiseen käytettyjä talkootunteja ei ole suitettu laskea, mutta tuhansissa liikutaan.
14.5.1994 klo 12.00 oli päästy niin pitkälle, että voitiin viettää Vaasan läänin ensimmäisen eräpolun avajaisia kevään ainoan sateen uittaessa osallistujat virkistävästi.
Avajaisten jälkeen on eräpolkua kehitetty parantamalla varustetasoa, tekemällä uusia rasteja ja omituisia liikennemerkkejä. Rakentaminen on jatkunut vuoteen 1998 saakka, jolloin tehtiin puulato taukopaikalle.
Seitsemän vuotta kestäneen rakentamisen aikana on eräpolkuun käytetty rahaa yhteensä 98.850 markkaa, joista yksikään ei ole mennyt hukkaan.
Taloudellisesti ovat rakentamista tukeneet Pohjanmaan riistanhoitopiiri, Kannuksen riistanhoitoyhdistys, Kannuksen kaupunki, Lestijoen ympäristöyhdistys, Välikannuksen maamiesseura, Välikannuksen maa- ja kotitalousnaiset ja Vaasan läänin Kesko.
Taukopaikan vierasvihkoon on 6.7.2000 mennessä kirjoittanut nimensä 8664 kävijää. Varmasti vierailijoita on ollut enemmänkin. Kaukaisimmat ovat olleet Australiasta, Koreasta, USA:sta ja useista Euroopan maista.
Eräpolun elämyksiin on yritetty kytkeä myös Himangan puolella olevat Isonriutan luolat. Kahtena keväänä on valmistettu opasviitat luolille ja perille seuraava ohjetaulu: ”Isonriutan luolat. Peikot ja maahiset nukkuvat luolissa. Puhu kuiskaamalla äläkä piere ääneen! Peikot rakastavat puhdasta luontoa. Älä tiputtele roskia silmistäsi tai muualta! Nuotion tekeminen ilman maanomistajan lupaa on kiellettyä!”
Joku peikko on kuitenkin herännyt ja hävittänyt viitoituksen ja ohjetaulun molempina vuosina. Myöhemmin peikon henkilöllisyys on selvinnyt, mutta syy jäänyt pimeäksi, kuten peikkokin.
Vuosituhannen vaihduttua on kaikki sillat uusittu painekyllästetyllä puutavaralla ja märimmille paikoille on rakennettu pitkospuut.
Euroopan Unionin aluekehitysrahastosta myönnettyjen varojen turvin uusittiin vuonna 2013 auringon haalistamat rastitaulut. Samalla tehtiin pari uutta rastitaulua ja päivitettiin tekstejä.
Vuosien kuluessa luonto on muuttanut asioita: Tervaroson vaivaama metson hakomispuu on kelottumassa. Katajikko, mörkökuusi, hirven kiipeilypuu ja männynversosurman vaivaamat puut ovat kuolleet. Pyyn elinympäristön tervalepistä on vain myrskyn katkaisema pökkelö jäljellä. Lähtöpaikan pöytä ja penkit ovat lahonneet ja poistettu.
Metsä on ilmoittanut, ettei tarvitse ihmistä, mutta ihminen tarvitsee metsää.
AMMUNTA
Ruudin keksimisen jälkeen riistan ampuminen on tullut yleiseksi metsästystavaksi ja ampumisen harjoittelu tärkeäksi osaksi seuran toimintaa.
Metsästysseuran puitteissa ensimmäisenä ammuttiin hirvimerkit. Tilaisuus järjestetiin Ymmyrkärämeellä, Lapinnevalle menevältä tieltä ammuttiin pellon takaiseen ojapenkkaan. Riistanhoitoyhdistyksen puolesta ammuntaa valvoi Svante Lamu ja poliisin puolesta Viljo Mäkineste. (Metsästäjäin keskusjärjestö ristanhoitoyhdistyksineen perustettiin vuoden 1962 laissa, joten Lamu on ilmeisesti ollut Suomen metsästäjäliiton edustaja.) Valvojat ihmettelivät ampujien kovaa tasoa, sillä kaikki saivat hyväksytysti suoritettua hirvimerkin. Tulokseen vaikutti ratkaisevasti, että taululle ensimmäisenä ehtineellä Unto Mäki-Petäjällä oli taskussa kiväärin patruuna, jolla hän pisteli mahdollisesti puuttuvat reiät tauluun.
Pienoiskivääriammuntoja järjestettiin samalla paikalla.
Savikiekkoja ammutiin pian seuran perustamisen jälkeen Seljänharjulla ja 1990 luvulla Isomunan kämpällä. Ehjänä säilyneet kiekot oli helppo kerätä avoimelta nevalta.
Hirvenhiihtoja järjestettiin Välikannuksen koululta lähtien ja ampumapaikka oli Pirttijärvellä.
Mannilan kämpän valmistuttua hirvenhiihdot siirtyivät sinne. Osanottajien vähäinen määrä kypsytti varsinaisen viisauden, hirvenhiihdot vaihdettiin hirvenkävelyihin.
Vuodesta 2004 alkaen hirvenkävelykisoista on tullut tärkeä talvitapahtuma, joka on vetänyt puoleensa osanottajia myös muista metsästysseuroista. Ampuma-asentoihin hyväksytyt helpotukset 70 ja 80 vuotta täyttäneille ja kävelyn suorittaminen autolla ajaen antavat mahdollisuuden kaikille, joita ei kilpailuhenki riivaa.
HIRVET
Perustamisvuoden ylimääräisen kokouksen 26.5.1960 pöytäkirjan 2 §:ssä todetaan: ”Keskusteltiin seuran alueella olevasta hirvikannasta ja todettiin se erittäin runsaaksi. Sen katsottiin kestävän vähintään kahden hirven kaadon vähentymättä. Asiasta keskusteltaessa tultiin yksimieliseen käsitykseen, että seuran ollessa vielä nuori, tyydyttäisiin tähän kahteen lupa-anomukseen. Todettiin vielä, että nykyisen seuran hallussa olevilla mailla ei ole koskaan ennen anottu hirven kaatolupaa.”
Anotut luvat saatiin ja ensimmäisen metsästyspäivän iltapuolella onni suosi Tarmo Simomaata ja Paavo Hollantia, jotka kaatoivat seuran ensimmäiset hirvet.
Tästä nyt ajatellen vaatimattomasta alusta lähti hirvikannan ja kaatolupien kehitys junnaamaan eteenpäin. Aluksi mitään kehitystä ei tapahtunut muuten kuin vuodet vaihtuivat. Kahdeksantoista vuotta myöhemmin oli seuralla edelleen kahden hirven kaatolupa. Välillä oli kuutena vuotena saatu vain yksi hirvi, paitsi vuonna 1966, jolloin juhlittiin kolmea kaatoa. Vähimmillään luvat olivat vuonna 1972, jolloin oli vain 1 vasan kaatolupa. Hyvänä puolena tästä vuodesta mainittakoon, että tuolloin järjestettiin kylän ensimmäiset hirvipeijaiset.
Vuodesta 1980 hirvikannassa ja kaatoluvissa tapahtui sellaista kasvua, jota tuskin kukaan olisi uskaltanut ennustaa. Vuonna 1984 seuralla oli 40 kaatolupaa ja seuraavat seitsemän vuotta liikuttiin 25 ja 37 luvan välillä. 1992 vuodesta alkaen seitsemän vuotta liikuttiin 8 – 16 luvan välissä. Vuonna 1999 päästiin taas 20 lupaan ja seuravana syksynä kaadettiin 37 hirveä.
Kahtenatoista ensimmäisenä vuotena kaadettiin vain aikuisia hirviä, mutta sen jälkeen rupesivat vasat tulemaan pyynnin kohteiksi ja viime vuosina vähintään puolet on ollut vasoja.
Ensimmäisten 40 vuoden aikana viranomaiset olivat nähneet hyväksi myöntää seuralle 286 hirven ja 190 vasan kaatolupaa. Neljänä vuotena 1 vasa on jäänyt saamatta, mutta toisaalta on ammuttu 13 ylimääräistä hirveä, mikä yhteisluvan puitteissa on ollut laillista. Kaikkiaan oli seurueen toimesta vuoteen 1999 mennessä 485 urheaa hirvensydäntä lakannut sykkimästä.
Vuosien 2000 – 2020 välisenä aikana on kaadettu 268 hirveä ja 278 vasaa, siis 60 vuoden aikana yhteensä 1031 hirveä.
Hirviporukkaan ovat päässeet kaikki kynnelle kykenevät kyläläiset, joko pyssyn kanssa tai ilman asetta ajomiehiksi. Eniten metsästäjiä on ollut vuonna 1964, jolloin hirviporukassa oli 46 miestä ja vähimmillään porukka oli 1972, jolloin oli vain 21 osanottajaa. Viime vuosituhannella hirviporukassa on ollut noin 30 jokseenkin vakinaista jäsentä ja alkaneella vuosituhannella noin 25 keski-iältään aikuista metsästäjää.
Vuonna 1999 tapahtui oikea harppaus eteen päin, kun porukkaan liittyi ensimmäinen naisjäsen. Muutoinhan naisten vaikutus kannustavana taustavoimana on ollut ratkaiseva metsästyksen onnistumiselle. Tiedossa ei ole yhtään tapausta, että naisväki olisi estellyt tai jarruttanut miesten metsään menoa. Hyvältä toki tuntuu, kun emännän tai muun kullan lähtösuudelman lämpö partaiselta poskelta hiipuu pakkasaamun koleuteen. Ja hirvipeijaisten järjestelyistä ei olisi tietystikään tullut mitään ilman emäntien taitoja ja auliutta.
Hirvenpyynnin alkuvuosina metsästys tapahtui miesajona ja nykyään pelkästään koirapyyntinä. Koirien mukaan tulo alkoi Juhani Pihlajakankaan sekarotuisella Kotivalolla. Se ajoi hetkessä tavatut hirvet naapuripitäjiin. Ensimmäinen hyvin toimiva ja pysäyttävä hirvikoira oli Seppo Pitkäsen Raiku. Muista hyvistä ja mieleen jääneistä mainittakoon Simo Lylyn ja Mauri Suikkolan Sepe ja Maurin Ruska, Eero Junkalan Nestori ja Viklo, Antti Hovilan Henna.
LAHTILIITERI
Ensimmäisinä vuosina hirvet teurastettiin talojen elosuojissa, ilmeisesti ainakin Tokolan, Särkimaan ja Myllylän. Muutaman vuoden sisällä lahtiliiteriksi vakiintui Tokolan vanha kuivaaja. Tilat olivat varsin alkeelliset, vesijohto ja viemäröinti puuttuivat.
Vuosituhannen vaihduttua porukka oli henkisesti valmis siirtymään nykyaikaan ja runsas hirvikanta antoi lihanmyynnillä mahdollisuuden toteutukseen.
Joki-Tokolan Eerolta ja Paulilta saatiin ostettua tontti Mannilan tien suulta toukokuussa 2002 ja kesän ja syksyn mittaan valettiin perustukset, joilla nykyinen Sarvimäki seisoo.
Pohjan pinta-ala 130 neliömetriä, sisältäen nylkytilan, kylmiön, leikkaamon ja keittiö/kokoustilan. Lattialämmitys sähköllä, jätevedet 12 kuutiometrin säiliöön.
Varsinainen rakennusvuosi oli 2003 ja rakentajina oli hirviporukka: 1 nainen ja 28 miestä. Myös porukkaan kuulumattomat kyläläiset olivat talkoissa. Ei palkattua työvoimaa. Talkootuntien määrä 3746. Rakennustöiden johtaja Ilkka Mäki-Petäjä.
Rakennus tuli maksamaan noin 60.000 euroa.
Rahoitusta varten otettiin pankkilainaa Kannuksen Osuuspankista 25.000 euroa, mikä sittemmin on maksettu lähinnä hirvenlihan myynnillä. Hirviporukan jäsenet maksoivat liiteriosakkeesta 200 euroa, minkä lisäksi oli talkootyövelvoite. Jos ei halunnut tai pystynyt osallistumaan talkoisiin voi ne korvata 600 euron maksulla. Työtunnin arvoksi laskettiin 10 euroa. Siitä päätellen talkootöitä oli tehtävä 60 tuntia, jos ei halunnut maksaa rahalla. Johtokunnan esityksen ja yleisen kokouksen enemmistöpäätöksen mukaisesti työvelvoite nostettiin 100 tuntiin. Alle uuden velvoitteen jääneet voivat vapaaehtoisesti maksaa 4 euroa tunnilta. Yli 150 tuntia tehneet saivat hyvityksen 1 euroa/tunti hirvenpyyntimaksussa. Talkootyön arvo laskettiin 400 euroon. Uusilta hirviporukkaan tulleilta on sittemmin peritty 200 + 400 euron liittymismaksu.
HIRVENMETSÄSTYKSEN JOHTAJINA TOIMINEET
Martti Nisula 1960-1969
Vilho Tokola 1970-1972
Paavo Hollanti 1973-1975
Heikki Hillilä 1976-1977
Toivo Ala-Petäjä 1978
Mauno Mäki-Petäjä 1979
Mauri Suikkola 1989-1991
Alpo Yli-Tokola 1992-1994
Markku Mottinen 1995-1998
Ilkka Mäki-Petäjä 1999-2003
Mikko Hovila 2004-2010
Mikko Mäki-Petäjä 2011-2017
Mauri Suikkola 2018-2020
Enemmän kuin mitä mitkään luvut voivat kertoa hirvenmetsästyksestä, ovat kuitenkin sen tunnelmat, ruumiin rasitukset ja väsymykset, hengen lepo ja mielen rauha, yhteiset punalakkiset päivät metsän katveessa ja yöt kämpillä, tuikeat kaatoryypyt ja laimentamattomat puheet nuotioringissä; niiden takia on kannattanut olla mukana.
Laati: Mauno Mäki-Petäjä
8.5.2022
Jälkikirjoitus: Hirvenmetsästysalueita Mannilan metsästyspuistossa uhkaavat Kannuksen ja Kalajoen suunnasta tuulivoimateollisuuden aluevaraukset Tuohirämeen ja Linnanharjun tuulipuistot. Ne eivät sovi metsästysseuran sääntöjen mukaiseen tarkoitukseen luonnonsuojeluksi. Tulevat vuodet näyttävät mihin joudutaan. Uhkien lisäksi rakentaminen sisältää myös mahdollisuuksia saada taloudellista hyötyä seuran toimintaan ja hankkeisiin.
Liitteenä luettelo kaadetuista hirvistä 1960 – 2020.