Vasalla ratsastava ajomies

Takavuosina, kun ajopyynti oli vielä lähes ainoa jahtimuoto, oli tapahtunut seuraavanlainenkin hauska tapaus: Ajomiesten lähestyessä passiketjua, oli passimies kaatanut hirvenvasan. Paikalle pian saapunut ajomies ajatteli pistää hirven. Laukaus ei kuitenkaan ollut osunut kuolettavasti ja niinpä hirven vasa yrittikin nousta uudelleen jaloilleen. Ajomiespä ei jäänyt neuvottomaksi vaan yritti pysäyttää eläimen hyppäämällä sen päälle. Miehen yllätykseksi hirvellä oli kuitenkin ollut vielä niinkin paljon voimaa, että ajomiehestä tuli hetkeksi ratsastaja…kyllä siinä oli tapauksen silminnäkijöitä kertoman mukaan naurattanut kovastikin…hirvi kuitenkin saatiin lopulta hengiltä. Kaikenlaista voi pyynnissä näköjään tapahtua.

 

Ajopyynnissä ketjun aukottomuus takaa onnistuneen lopputuloksen?

Hirviä oltiin pyydetty koko aamupäivä – pari kolme ajoa oli onnistuneesti viety päätökseen – onnistuneesti siinä mielessä, että ajoketju pysyi varsin suorana, aukkoja ei juurikaan jäänyt ja passiketjuunkin oli tultu aika lailla samoihin aikoihin…mutta ei, hirviä ei saatu, vaikka jälkiä kyllä oli ollut runsaasti. Iltapäivällä viimeiseen Ylisaran ajoon lähtiessä keli edelleen huononi, vettä vihmoi ja ajomiesten housut olivat jo läpimärät. Noihin aikoihin ei vielä ollut puhelimia tms ja niinpä kommunikointi passimiesten ja ajomiesten välillä jäi ennaltasovittujen aikojen varaan. Tässä ajossa ajoketjun sovittu lähtöaika oli määrätty liian ”täpärälle” ja niinpä sovittuna lähtöaikana ajomiehet vasta saapuivat lähtölinjana käytetylle tielle, osa saattoi vielä paistella hätäisesti makkaroitaankin. Viimeisen ajon lähestyessä myös ajomiesten keskinäinen hauskanpito ja jutustelu lisääntyi, eikä pidetty niin suurta numeroa ajon järjestelmällisestä toteutuksesta. Nuoret miehet ja pojat laitettiin ”tuonne suuntaan ketjuksi”, ”reilusti vain levittäytykää sinne murskekasan suuntaan”, sateli lisäohjeita. Kokeneiden ajomiesten porukka sensijaan tuntui painelevan metsään levittäytymättä, maastonkohdaltaan parhaimmasta kohdasta, kankaan päältä reitille, jossa ei ollut vaatteet kastelevaa pusikkoa ja jossa kuljettiin satoja metrejä hakkuuaukion laella. Mutta niin vain alkoi jossain vaiheessa kuulua pauketta passiketjun suunnasta, vaikka vanhempien miesten ”ajoryhmä” saapui passiketjuun edelleenkin 4 – 5 miehen ryhmänä niitä näitä pulisten. Ja saalista saatiin!

 

Hirvenhiihdoista…

90-luvulla seurassa pidettiin nykyisten hirvenkävelyiden sijaan alkuperäisiä hirvenhiihtoja. Eräät kisat pidettiin taas kerran seuran kämpällä Mannilassa. Latu arviointeineen kävi kämpältä raktoriuraa pitkin retuniityssä. Kelkalla oli vedetty uralle vain yksi latu. Niinpä eräskin kilpailija tiedusteli, että miten kohtaamistilanteessa tulee toimia; kumpi väistää, retuniittyyn menijä, vai sieltä palaava. Joku koiranleuka huudahti: ”Vastaantulija väistää”.

 

Isokoskelon keittäminen

Isokoskelo on suhteellisen kookas vesilintu. Näiden kalaa syövien kokosukeltajien käyttö ruuanvalmistuksessa on ainakin Välikannuksessa ollut varsin vähäistä. Eräs seuran metsämiehistä oli ampunut sorsastuksen yhteydessä joelta Isokoskelon ja päättänyt kokeilla sen valmistamista ruuaksi. Eipä ollut onnistunut. Traani oli haissut, saati sitten maistunut sen verran häiritsevästi, että kattilakin oli kuulemma pitänyt heittää sorsan mukana jokeen. Paikka ei nimestään huolimatta ollut Kattilakoski vaan jokunen koski alempana.

 

Nostalginen ajo Koirakankaalla

Sunnuntaina 7.11. toteutettiin pitkästä aikaa aamuinen passi perinteisellä ajopyynnillä, koska alueella tiedettiin olevan emä ja vasa. Monet metsämiehet kiittelivät syksyistä ”piristysruisketta” historian havinana…nostalgisena muisteluna jne. Sovittiin, että veteraaneja armahdetaan, ja alle 55 vuotiaata ajavat. Niinpä passiin nilkutti 12 miestä ja ajoketjussa rymisteli 6 ”nuorukaista”. Tällä kertaa ajomiehilläkin oli jo puhelimet, joten ajon kulku ja tapahtumat kuuluivat jahtimiesten korviin reaaliajassa. Kaksi naarasta ja vasa olivat liikkeellä. Ajo onnistui kaikin puolin hienosti ja lopulta Eero kaatoi passin laitimmaisena miehenä kovaa ravanneen vasan Ahton pellolle.